Tamminen Viljo Olen 74- vuotias eläkeläinen, joka työuransa teki VR:llä, yhteensä 39 vuotta. Toimin mm. junanlähettäjänä, erilaisissa ATK-tehtävissä sekä viimeiset noin 20 vuotta henkilöliikenteen markkinointitehtävissä. Tasavallan Presidentti on myöntänyt minulle ylikamreerin arvonimen. Kunnallisissa luottamustehtävissä olen toiminut entisessä kotikaunkissani Keravalla valtuutettuna (valittu kaksissa vaaleissa), energialautakunnan, teknisen lautakunnan sekä sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsenenä sekä asuntolautakunnan ja tilintarkastajien varapuheenjohtajana. Muutimme vaimoni kanssa Joutsaan vuonna 2001 ja vuoden 2004 vaaleissa minut valittiin valtuustoon. Olen toiminut päätyneen vaalikauden myös perusturvalautakunnan puheenjohtajana. Mielestäni Joutsaa on edelleenkin kehitettävä niin, että se tarjoaa toimivat palvelut asukkailleen. Noin 25 % joutsalaisista on 65 vuotta täyttäneitä ja heidän asioidensa hoidon koen tärkeänä. Minulla on a i k a a, h a l u a j a k y k y ä paneutua Joutsan asioihin. Uskon, että kokemukseni ja työpanokseni myös lkaneella valtuustokaudella ovat luottamuksesi arvoisia. |