Peltoniemi Eero
Kasvatustieteen maisteri v. 2008. Projektisuunnittelija. Jatkoin nuorempana Joutsaan muuttamisen takia keskeytyneitä opintojani mm. vahvistaakseni tietämystäni sivistys- ja koulutoimen hallintoon kuuluviavaativia luottamustehtäviä varten. Kesällä 2008 sain KM-paperit käteeni. Pääaineenani oli kasvatustiede, erityisesti ammattikasvatus. Viime vuoden lopulla sain valmiiksi Joutsan terveydenhuollon organisaatiota tutkivan graduni. Se on luettavissa osoittessa: http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=17349 Joutsan Kino- elokuvateatteria olen vetänyt sen käynnistämisestä saakka (yli 20 v!) Kinon ohjelmiston pidän monipuolisena ja kaikkia kuntalaisia huomiovana. Erityisen kiitollista on tehdä yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa. Kaksi kautta olen toiminut valtuutettuna ja ensin kunnanhallituksen varsinaisiena jäsenen ja viimeksi Jaana Saarelan varajäsenenä. Kaksi kautta olen ollut myös sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana ja päättyneellä kaudella lisäksi teknisen lautakunnan varapuheenjohtajana. Koulutusalan asiantuntijana istuin Joutsan ja Kangasniemen kansalaisopistojen yhdistämisen jälkeen käynnistyneen Puulan seutuopiston opistolautakunnassa toisena joutsalaisena jäsenenä. Olen kuulunut useita vuosia Joutsan Työväenyhdistyksen johtokuntaan. Maakunnallisissa luottamustehtävissä on ollut kiinnostavaa, varmasti hyödyllistäkin, saada laajempaa näkemystä mm. Keski-Suomen maakuntavaltuustossa, Keski-Suomen Elokuvakeskuksen varapuheenjohtajana. Minut valittiin juuri Keski-Suomen konservatorion säätiön valtuuskunnan varapuheenjohtjajksi. Toimin myös Keski-Suomen kylät ry:n varapuheenjohtajana. Täällä Joutsassa olen toiminut kymmenkunta vuotta sekä SPR:n Joutsan osaston että Joutsan Seudun Taideseuran puheenjohtajana. Puhtaisiin kalavesiimme liittyen olen saanut viime vuosina tarkasaa Suonteen kalastusalueen ja Itä-Päijänteen Kalakavereiden tilejä. Marjotaipaleen (kalastus)osakaskunnassa olen vuosikausia tehnyt pöytäkirjat, eli olen ollut kalavesiämme hoitavan yhteisön sihteeri. Asumme kahdestaan erityisopettajana yläkoulussa toimivan Maisa-vaimoni kanssa. Poikamme ja kaksi tytärtä asuvat jo omissa talouksissaan. Ukin ja Mummin luona käy viisi lastenlasta. Pidetään yhteyttä ! eero.peltoniemi@pp.inet.fi 
onni tehdään yhdessä |